keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kolmas fysioterapiakäynti

Kolmannella käyntikerralla fysioterapeutti venytti itse lantionpohjaa sormia apua käyttäen ja opetti samalla uuden tavan tehdä venytyksiä. Venytyksissä käytettiin apuna supistuksia, joita olin saanut harjoitukseksi jo edellisellä kerralla. Lantionpohja piti ensin supistaa ja sen jälkeen venyttää kunnes lantionpohja tuntui rentoutuneelta. Venytyksiä varten sai kääriä alavartalon pyyhkeeseen.

Venytyksien jälkeen piti laittaa isompi elektrodi paikalleen. Tällä kertaa fysioterapeutti ei enää poistunut huoneesta. Elektrodi liitettiin Neen Pericalm-kotisähkölaitteeseen. Fysioterapeutti näytti, kuinka biopalautelaitetta käytettiin: laite laitetaan päälle ja sen jälkeen nostetaan "voimakkuutta" kunnes se tuntuu mutta ei satu. Sähkö tuntui ikäänkuin värähtelyltä, eikä se liian voimakkaanakaan sattunut vaan tuntui lähinnä epämukalta.

Neen Pericalm
Sain kotisähkölaitteen kotiin lainaan. Harjoittelu piti aloittaa porrastaen. Ensimmäisenä päivänä kaksi kertaa 10min, seuraavana 2 kertaa 15min ja niin edelleen, kunnes saavutetaan 25 minuuttia. Laitteessa on valmiina 25 minuutin laskuri, joten alun jälkeen kelloa ei tarvinnut enää pitää silmällä. Laite menee pois päältä kun 25 minuuttia on kulunut.

Fysioterapeutti kirjoitti minulle laitteen käyttöohjeet, mutta sen käyttäminen oli todella helppoa ilman ohjeitakin. Elektrodi laitetaan paikalleen, johdot kiinni laitteeseen, laite päälle ja sen jälkeen painetaan vasemmanpuoleista plus-nappulaa kunnes haluttu voimakkuus on saavutettu. Voimakkuudelle ei ollut mitään arvoa, vaan se valitaan aina sen mukaan miltä itsestä tuntuu. Sain mukaani purkin vesipohjaista jelly-liukastetta laitteen kanssa käytettäväksi. Öljypohjainen liukaste ei käy.

Kotisähkölaitteen käyttämisen lisäksi minun piti jatkaa myös ensimmäisellä ja toisella kerralla saamiani harjoituksia.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Toinen fysioterapiakäynti

Toisella fysioterapiakäynnillä käytettiin biopalautelaitetta. Biopalautteen kanssa käytettiin elektrodia, jonka olin saanut mukaani ensimmäisellä kerralla. Fysioterapeutti kertoi, että yleensä hän on paikalla huoneessa silloin kun elektrodin laittaa tai ottaa pois. Nyt ensimmäisellä kerralla hän kuitenkin poistui huoneesta. Liukasteena piti käyttää vesipohjaista jelly-liukastetta, koska öljypohjainen liukaste ei toimi biopalautelaitteen kanssa.

Biopalautelaite piirsi käyrää sen mukaan miten lantionpohjan lihaksia jännitti ja rentoutti. Ensin mitattiin lepoarvo, eli seisottiin määrätty aika paikallaan laitteen edessä tekemättä mitään. Oma arvoni oli noin 17. Fysioterapeutin mukaan tavoitearvo on noin 10. Lepoarvon mittauksen jälkeen tehtiin erilaisia harjoituksia. Esimerkiksi piti jännittää lihaksia tiettyyn arvoon asti tai jännittää tietyssä tahdissa.

Biopalautelaitteella harjoittelemisen jälkeen sain isomman elektrodin (Neen Periform+) itselleni. Uusi elektrodi oli huomattavasti isompi ja myös aivan eri mallinen. Sisälle tuleva osa noin 6,6cm ja leveys 3,2cm.

Neen Periform+
Neen Periform+

Neen Periform+
Neen Periform+
Kotiin sain seuraavanlaiset harjoitukset:

tiistai 1. lokakuuta 2013

Ensimmäinen fysioterapiakäynti

Ensimmäinen fysioterapiakäynti jännitti minua jonkin verran etukäteen, koska en yhtään tiennyt mitä odottaa. VD-oppaassa fysioterapiaa ei kuvailla kovin yksityiskohtaisesti.

Aivan ensimmäiseksi fysioterapeutti haastatteli minua siitä, miksi olin tullut fysioterapiaan. Sain omin sanoin kertoa, kuinka olin kuullut vulvodyniasta, käynyt lääkärillä ja saanut lähetteen fysioterapiaan. Fysioterapeutti kyseli minulta minkälaisen lääkityksen olin saanut ja muutenkin yleisestä terveydentilastani.

Haastattelun jälkeen fysioterapeuttini kertoi minulle vestibuliitista.
"Vestibuliitti tarkoittaa sanatarkasti vestibulumin eli emättimen eteisen tulehdusta, vaikka oireyhtymässä ei olekaan varsinaisesti kyse tulehduksesta. Tästä syystä nykyään käytetäänkin vestibuliitin sijaan usein nimitystä vestibulodynia, joka tarkoittaa emättimen eteisen eli emättimen suuta ympäröivän alueen kiputilaa". (VD-opas)
Fysioterapeutin mukaan lääkärit eivät yleensä kerro vestibuliitista kovin tarkasti, vaan jättävät sen fysioterapeutin tehtäväksi. Oma fysioterapeuttini kertoi minulle vestibuliitista todella yksityiskohtaisesti ja näytti myös anatomisen mallin avulla myös sen, missä kipupisteet yleensä sijaitsevat.

Vestibuliitti-infon jälkeen sain kuulla pikkaisen siitä, mitä fysioterapia tulee pitää sisällään. Ymmärsin, että fysioterapian tarkoitus on saada lantionpohjan lihasten ylijännitystila poistettua ja desensuroimaan kipupisteet. Fysioterapeutti kertoi, että fysioterapian aikana tullaan käyttämään biopalautetta ja kotisähkölaitetta ja että niitä varten tarvitsisin elektrodin:

Sain ensimmäisenä pienen elektrodin (Neen Anuform). Sisälle tuleva osa on noin 5,5cm ja leveys noin 2,5cm. Fysioterapeutin mukaan tuosta siirrytään isompaan elektrodiin sitten kun tuon pienen kanssa sujuu hyvin. Pienellä on hänen mukaansa helpompi aloittaa. Fysioterapeutti näytti miten päin elektrodi pitäisi asettaa paikalleen ja missä asennoissa elektrodin paikalleenlaittamista voi kokeilla. Ennen käyttöä elektrodiin pitää laittaa liukastetta ja se pitää pestä ja kuivata harjoittelun jälkeen.

Neen Anuform
Neen Anuform
Fysioterapeutti tulosti minulle oman hoitosuunnitelman ja vulvodynia-infopaketin ohjevihkonen. Pyysin fysioterapeutti merkkaamaan papereihin mitä harjoituksia minun pitäisi tehdä kotona. Harjoituksia kun tupsahteli muun tiedon ohella, enkä ollut varma, että muistaisin kaiken vielä kotona. Sain seuraavanlaiset harjoitukset:

  • Elektrodin kanssa harjoittelu
  • Lantionpohjan venytykset 3-5 kertaa viikossa sormien avulla.
  • Kipupisteiden siedätyshoito päivittäin
  • Opasvihkosen lukeminen

Harjoituksien lisäksi minun pitäisi myös käydä ostamassa limakalvojen hoitamista varten hoitoöljyä. Sain listan fysioterapeutin suosittelemista öljyistä: Ceridal Lipolotion, Aqualan Oil, Weleda Calendula Oil ja Extra Virgin coconut oil. Öljyä pitäisi käyttää aina peseytymisen jälkeen ja liukasteena harjoituksissa.